Kuvapankki vai valokuvaaja?

”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” Tuttu lause ja ihan tosi. Yrityksesi markkinointi ei vaadi välttämättä kuin muutaman hyvän kuvan kertomaan mitä yrityksesi tekee tai millaisia mielikuvia haluat yrityksestäsi antaa. Laadukas kuva on aina hintansa arvoinen.

Jos saisin valita, käyttäisin aina valokuvaajaa

Ammattivalokuvaajan ottamat kuvat ovat aina laadukkaita ja yksilöllisiä. Samanlaisia ei ole kenelläkään toisella. Valokuvaajan kanssa voi suunnitella yritykselle persoonallisen ja kokonaan omanlaisen kuvamaailman. Ammattilaisen ottamat kuvat huomataan ja ne kestävät aikaa. Lisäksi ne antavat yrityksestäsi laadukkaan kuvan. Mainoskuvista saa todella upeita huolellisesti suunniteltuna ja toteutettuna. Eli ammattivalokuvaajan käyttö on hyvä investointi.

Kuvapankeissa on miljoonia kuvia

Kuvapankit ovat nimensä mukaisesti nettisivustoja, joista voi ostaa tai ottaa ilmaisia kuvia käyttöön. Kuvapankkeja on monenlaisia ja monentasoisia. Käytettävät kuvat ovat kaikille näkyvillä eli ne ovat useimmiten ns. Royalty Free -kuvia. Pienellä maksulla saat käyttöösi valtavan määrän kuvia, grafiikkaa, piirroksia ja videoita.

Valokuvaajan käyttö ei aina ole järkevää tai kustannustehokasta. Studiokuvaukset onnistuvat vuodenajasta riippumatta, mutta ulkokuvaukset täytyy tehdä oikeaan vuodenaikaan ja sopivassa säässä. Kuvapankeista onkin helppo löytää sopivia kuvia milloin ja mistä päin maailmaa tahansa. Samoin lyhyet somekampanjat on nopea toteuttaa kuvapankkikuvilla.

Kuvapankkikuvien käytössä miinuksena on se, että kuvia voi käyttää moni muukin eli sama kuva voi löytyä ihan erilaisen yrityksen sivuilta tai sitten kilpailijalla on sama kuva jo käytössä. Kuvien laatu on tosi vaihteleva eli pitää olla silmää mikä on hyvä kuva ja sopiiko se käyttöön.

Kuvapankeissa on miljoonia kuvia ja siellä tulee helposti kuvaähky. Kuvien valintaan menee usein paljon aikaa eikä silti tahdo löytyä täydellisen sopivaa kuvaa. Kiireessä täytyykin tehdä kompromisseja ja käyttää kuvaa, joka on lähinnä toivetta.

Luontokuvat kestävät paremmin aikaa, mutta ihmiskuvista näkee hyvin muodin muutokset. Kuva on auttamatta vanhanaikainen, jos vaatetus, meikki ja hiukset ovat olleet trendikkäät viisi vuotta sitten. Myös kaikenlaisia kliseitä kannattaa välttää. Esimerkiksi kiinteistövälittäjällä avaimet ja kädenpuristus. Eli kannattaa hakea mielenkiintoisia, symbolisia, tunnelmallisia ja laadukkaita kuvia. Kuvia, joissa on ideaa ja jotka parhaiten tukevat viestiäsi.

Tee kuvasuunnitelma

Yrityksen kuvamaailmaa kannattaa lähteä miettimään vuoden parin aikajänteellä. Kuvasuunnitelmaan voi listata tärkeimmät etapit markkinoinnissa ja miettiä esimerkiksi näitä:

  • Mitä tarpeita on nyt heti ja mitä aiheita on tarpeen valokuvata vuodenaikojen mukaan tai myöhemmin?
  • Otetaanko kaikki kuvat kuvapankista?
  • Käytetäänkö koko henkilökunta valokuvattavana, valokuvataanko työpaikalla?
  • Käytetäänkö omia kännyköillä otettuja kuvia some-markkinoinnissa; ovatko ne tarpeeksi laadukkaita?
  • Vai voisiko ajatella, että tehtäisiin tarinallinen kuvaus?
  • Onko tarvetta mielikuvituskuville tai kuvien yhdistelylle ja muokkaukselle?
  • Millaisia referenssejä yrityksellä on, kuvataanko ne?
  • Onko vaihtuvia tuotteita, jotka kuvataan kerralla sesongin mukaan?

Esimerkiksi rakennusliikkeen kannattaa valokuvauttaa rakennukset aina, kun kohteita valmistuu, mutta vuodenajat huomioiden eli kesä on parasta aikaa, on valoa ja pihatyöt tehty. Sitten taas esim. matkailuyritys kuvauttaa huskyajot parhaimman lumen aikaan. Myös vuorokaudenaika vaikuttaa. Yövartija on uskottavampi pimeällä otetussa kuvassa. Kuviin saa tunnelmaa ja väriä auringonnousun tai -laskun aikaan. Sisustuskuvat kannattaa ottaa, kun valo on parhaimmillaan huoneessa.

Nykyisin tekniikka ei ole esteenä kuvien käytölle ja tulevaisuudessa kaikki näytöt ovat tarkkoja. Tekniikka mahdollistaa isojen tiedostojen huippunopeat lataukset. Eli kuviin, visuaalisuuteen ja laatuun kannattaa investoida jo nyt.