Koulutusta digimarkkinoinnista

Suoritin kevään aikana Oulun ammattikorkeakoulun järjestämän koulutuksen DIMMY 2.0 Digitaalinen myynti- ja markkinointi (30 op). Koulutus on toteutettu Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Digitaalisen liiketoiminnan ja markkinoinnin osaamista työelämään hankkeessa. Koulutukseen pystyi osallistumaan myös yrittäjänä. Koulutusta oli kerran viikossa luentona ja kotitehtäviä oli viiden moduulin verran. Koulutukseen sisältyi digitaalisen markkinoinnin perusteet, taktiikat, myynti- ja markkinointiprosessien kehittäminen ja myynti digitaalisissa kanavissa sekä digitaalisen markkinoinnin johtaminen ja kehittäminen.

Digimarkkinointi on nykypäivänä tärkeä osa markkinointia

Voi jopa sanoa, että kaikista tärkeintä ja sitä on hyvä osata. Olen itse opiskellut digimarkkinointia työn ohella käytännön tasolla. Oli mukavaa ja haastavaa sukeltaa digitaalisen markkinoinnin teoriaan ja pohtia samalla omaa tekemistä digikanavissa. Minulla on visuaalisen alan koulutus, jossa markkinointia käsiteltiin hyvin pintapuolisesti. Samoin yrittäjäkoulutuksessa aikoinaan ei markkinointia paljoa suunniteltu. Työn mukana toki aihe on hyvin tuttu ja olen lukenut ”muutaman” kirjan markkinoinnista vuosien varrella. Asiakkaani ovat yrityksen johtajia tai markkinointia tekeviä ammattilaisia, joten on hyvä kun on tietoa siltä alueelta. Koulutusta voin hyödyntää myös omassa yrityksessäni. Tässä omia pohdintoja aiheesta, vähän kritiikkiä, mutta myös mitä hyötyä on digimarkkinoinnista.

Markkinoinnin teoria sortuu usein jargoniin eikä digimarkkinointi ole poikkeus

Siinä on paljon lyhenteitä ja englanninkielisiä sanoja sekä asiaa voi käännellä ja pyöritellä niin että pää menee pyörälle. Siksi markkinoinnin teoria on aina tuntunut vieraalta ja jopa vastenmieliseltä. Hassua sanoa näin, vaikka luulisi, että aihe on mielenkiintoinen. Käytännössä työ on ihan kivaa ja sosiaalinen media on jopa rentoa ja hauskaa useimmiten.

Toinen asia mikä minua henkilökohtaisesti ärsyttää on Google. Voihan kuukkeli sentään! Googlella on opetusvideoita analytiikasta ja hakukoneoptimoinnista jne. En ymmärrä, miksi opiskelu on tehty niin hitaaksi ja kysymyksiin vastaaminen testeissä on välillä arvailua. Samoin selkokielisyys puuttuu vielä kokonaan. Jos haet vastausta ohjeista, saat pitkän litanian aiheesta ja monenlaisista parametreistä. Itsellä loppuu innostus tosi nopeasti, vaikka olen käyttänyt Google Analyticsiä kauan enkä ole ihan tumpelo. Otin talvella käyttöön GA4-version, joka myös hyvin sekoitti opiskelua.

Googlelle on tullut kilpailijoita analytiikkaan, mutta kaikesta huolimatta Google säilyttää varmasti paikkansa vielä pitkään. Hakukoneessa pitää olla olemassa. Datasta on konkreettisesti hyötyä, mutta Google ei ole aloittelijalle (eikä näemmä vähän kokeneemmallekaan) mikään helppo omaksua. Tarkoitan, jotta siitä saisi nopeasti kaikki tehot irti. Aikaa vie myös kokeileminen mikä toimii ja mikä ei. Lisäopiskeluun löytyy onneksi netistä ja Youtubesta paljon hyviä videoita ja kursseja.

Työkaluja tekemiseen

Hyvä, että digimarkkinointia opetetaan ja annetaan työkaluja ja keinoja tehdä sitä systemaattisesti. Tavoitteiden asettaminen ja mittaaminen on tärkeää (KPI:t). SIKS ja SOSTAC -mallit ovat oikeasti hyviä. (Vaikka aluksi vähän puistattaisikin :). On hyvä pohtia ja suunnitella nykytilanteen pohjalta myynnin ja markkinoinnin kehittämistä ja mitkä keinot toimivat parhaiten sinun yrityksellesi. Lähtien ihan yrityksen nettisivuista mitä ne sisältävät ja miten ne toimivat hakukoneissa jne. Koulutuksessa sai näihin hyviä työkaluja, joiden pohjalta on hyvä tehdä toimintasuunnitelma ja toteuttaa omaa digitaalista myyntiä- ja markkinointia.

Mittareita ja dataa ei pidä kuitenkaan tuijottaa liikaa. Data on hyvä renki. Algoritmit muuttuvat usein eikä ohjeita kannata noudattaa liian orjallisesti. Digimarkkinoinnissa voi onneksi hyvin valita mitä ja miten tekee. Jotkut rakastavat tilastoja ja dataa, toinen syttyy mieluummin oikeista konkreettisista tuloksista eli kun kauppa käy ja bisnes kasvaa. Myös budjetin voi määritellä itse. Alkuun pääsee pikkurahalla. Aina voi kokeilla mikä toimii ja opetella uusia asioita.

Markkinoinnissa ja myynnissä kannattaa edelleen human to human eli ihmiseltä ihmiselle tekeminen. Sosiaalinen media vaatii eri kanavissa omat tavat olla esillä. Ikiaikainen kysynnän ja tarjonnan laki toimii. Huono tuote ei myy. Myös yrityksen koko ja toimiala vaikuttaa paljon mitä kannattaa tehdä ja mitä resursseja digimarkkinointiin on.

En myöskään unohtaisi vanhoja keinoja eli printtimainontaa tai messuilla käyntiä, jos ne vain sopivat yrityksellesi. Monikanavaisuus kannattaa. Parhaimmillaan tuloksena on menestyvä yritys, joka osaa analysoida, suunnitella ja hyödyntää erilaisia keinoja toimissaan.

Joko olet tehnyt digiloikan?

Oletko miettinyt nykyistä tilannettasi? Tuntuuko digimarkkinointi liian työläältä yrityksellesi? Onko digimarkkinoinnin keinoista hyötyä sinun yrityksellesi?

Suosittelen digimarkkinoinnin opiskelua. Se on laaja aihe ja uutta asiaa tulee koko ajan. Netistä katsomalla löytyy paljon kursseja ja opiskeltavaa. Digitaalisuus on nykypäivää. Tulevaisuudessa tekoäly ja automaatiot toivottavasti helpottavat sinunkin työtäsi.

Jos itselläsi ei ole aikaa eikä kiinnostusta digimarkkinointiin, alan yrityksiä on todella paljon ja ammattilaisia myös työntekijöiksi löytyy. Heitä on hyvä käyttää, koska aihe on jo niin valtavan laaja ja koko ajan muuttuva, että yksi ihminen ei voi kaikkea osata.

Omakohtaisesti haluan vielä pystytellä graafisena suunnittelijana ja keskittyä mielelläni visuaalisiin töihin. Toki suunnittelen ja toteutan nettisivuja, joissa hakukoneohjelmointi ja -optimointi on tärkeää. Samalla ideoidaan ja suunnitellaan muuta digimarkkinointiin liittyvää. Markkinoinnin jätän markkinoinnin ammattilaisille enkä aio muuttua digimarkkinointitoimistoksi. Cinnamonille teen tietysti omaa digimarkkinointia.

Minun kanssani voit hyvin jutella aiheesta ja kerron mielelläni lisää ihan ilmaiseksi. Voimme myös laatia yhdessä kevyen toimintasuunnitelman yrityksellesi (maksullinen palvelu, mutta nyt tutustumishintaan edullisesti). Huom! Kunnollinen SOSTAC-suunnitelma vaatii yritykseen perehtymistä syvällisemmin, joten sitä en tee.

Linkit

Oulun ammattikorkeakoulun sivuilta löytyy lisätietoa koulutuksesta. Koulutus sopii myös työnhakijalle.
https://www.oamk.fi/fi/tutkimus-ja-kehitys/tki-ja-hanketoiminta/dimmy

Lisätietoa SOSTAC-mallista: https://www.smartinsights.com/digital-marketing-strategy/sostac-model/

Netistä löytyy lisäksi valtavasti tietoa aiheesta. Ovathan tekijät juuri niitä digimarkkinoinnin ammattilaisia.