Haussa yhteystyökumppaneita verkostoon

Yksi ihminen ei voi eikä ehdi ihan kaikkea tekemään eikä aikaa ole kaiken opiskeluun. Graafinen ja visuaalinen suunnittelu sivuaa nykyisin jo niin monia tehtäviä, joissa on hyvä olla asiaan perehtynyt erikoisosaaja. Haussa siis lisää pitempiaikaisia, luotettavia ja sitoutuneita yhteystyökumppaneita verkostoon. Teen yhteistyötä vain yritysten ja y-tunnuksella toimivien tekijöiden kanssa. En ole rekisteröitynyt työnantajaksi eikä työntekijän palkkaaminen ole valitettavasti mahdollista. Satunnaisia keikkoja ja projekteja olisi tekstien- ja sisältöjen suunnitteluun, valo- ja videokuvaukseen, analytiikkaan ja digimarkkinointiin sekä koodaukseen. Toimin myös toisinpäin eli voin tehdä töitä alihankintana. Kysy tarjous projektikohtaisesti.

Esittele itsesi, millaista yhteistyötä voisit tarjota, kiinnostuksesi ja toimintatapasi verkostossa jne.

Ota yhteyttä! Puh. 0400799755 tai sähköpostilla

T. Minna